Maailman tunnetuin ateisti: “Jumala on olemassa 1,4% todennäköisyydellä”

Eli maailman tunnetuin ateistikin siis myöntää, että Jumalan olemssaolon todennäköisyys on n. 1,4%… Ei hän sitä nyt ihan noin sano, mutta hän myöntää sen mitä jokaisen itseään kunniottavan tiedemiehen pitää vähintään tunnustaa, aina on olemassa mahdollisuus. Jumalan olemassaoloa ei ole pystytty todistamaan tieteen avulla, mutta toisaalta ei ole onnistuttu todistamaan tieteen avulla myöskään sitä, että Jumalaa ei olsii olemassa. Siksi meillä on aina tilaa epäilylle ja missä on epäilys siellä on mahdollisuus…

Oheissa esimerkissä näkee kuinka helppoa on vääristellä toisen sanomisia itsellensä mieleisiksi. Tärkeää olisi kuitenkin hyväksyä toisen ajatukset sellaisena kuin ne on tarkoitettu, jotta aito vuoropuhelu olisi mahdollista.

 

Lue koko juttu Ilta-sanomisa. Juttu myös alla suorana lainauksena.

****************************************

Aluperäinen juttu Ilta-sanomien netti julkaisussa. Viitattu 27.2.2012.

Maailman tunnetuin ateisti: “En voi olla varma, ettei Jumala ole olemassa” – Ilta-Sanomat.

Tiukoista uskonnonvastaisista mielipiteistään tunnettu englantilainen Richard Dawkins pehmensi puheitaan.

Englantilainen professori Richard Dawkins, 70, puhui uskonnosta Canterbryn arkkipiispan tohtori Rowan Williamsin kanssa tämän viikon lopulla.

Dawkins tunnetaan evoluutioteorian kannattajana ja ateistina, eli jumalan olemassa olon kieltäjänä.

Nyt Dawkins kuitenkin The Telegraph -lehden mukaan sanoi Oxfordin yliopistolla pidetyssä keskustelutilaisuudessa pitävänsä itseään ennemmin agnostikkona, joka ei tiedä, onko jumala olemassa.

Dawkins keskusteli arkkipiispan kanssa yleisön edessä uskonnon asemasta nykyisessä Iso-Britanniassa. Puheessa oli edetty maailmankaikkeuden syntyyn, kun Dawkins ilmaisi, että ei ollut täysin sataprosenttisen varma, että Jumalaa ei ole olemassa.

– Olen 6,9:n varma 7:stä, että Jumalaa ei ole, Dawkins sanoi.

– Yliluonnollisen luojan olemassa olon mahdollisuus on hyvin, hyvin vähäinen.

Samaan hengenvetoon Dawkins lisäsi myös uskovansa, että muillakin planeetoilla kuin Maassa on elämää.

Richard Dawkinsin kuuluisin kirja on vuonna 2006 julkaistu Jumalharha (The God Delusion), jossa hän esittää että personoituun jumalaan uskominen on järjetöntä ja aiheuttaa yhteiskunnalle vahinkoa.

Dawkinsin mukaan suvaitsevammat uskonnon muodot suojelevat fundamentalismin olemassa oloa ja sen takia kaikki uskonnollisuus on hengenvaarallista.

The Telegraphin mukaan myös arkkipiispa Williams tuli Dawkinsin maailmankuvaa hieman vastaan kertomalla itsekin uskovansa, että ihmiset ovat polveutuneet muista eliömuodoista, mutta lisäsi, että ihminen on silti “Jumalan kuva”.

Kristinuskoon kuuluvan luomisopin mukaan ihminen ei evoluutioteorian mukaisesti polveudu apinoista vaan Jumala loi ihmisen.

Elisa Rimaila

Permanent link to this article: https://www.lahetystyo.com/2012/02/27/maailman-tunnetuin-ateisti-jumala-on-olemassa-14-todennakoisyydella-ilta-sanomat/