Rankka ja kiireinen viikonloppu takana…

Paljon ehtii ihminenkin muutamassa päivässä… toivottavasti ei tarvitse aina yksin jaksaa. Meillä oli varmaankin orastavan kevään kiireisin viikonloppumme. Kansanlähetysopistolla oli naistenpäivät johon olimme valmistelleet esityksen työalueista ja pidimme siitä pienen esityksen. Tyttömme olivat mukana Kings Kids tanssiesityksessä samaisessa tilaisuudessa. Lisäksi Pialla oli oma todistuspuheenvuoro Jumalan ihmeistä ja siitä miten Jumala voi vaikuttaa yhden ihmisen elämässä. Toisaalta samanaikaan olimme myös mukana suunnittelemassa Kananlähetyksen avioliittoleiriä. Työskentelimme lauantaina ja sunnuntaina. Kaiken lisäksi pojallamme oli samaan aikaan jalkapalloturnaus, jossa olin saanut olla myös pienessä vastuunkantajan roolissa…  Eli tekemistä ja vastuuta riitti hieman joka suunnasta.

Viikonloppua odotti jo hiemen pelonsekaisin tuntein. Kiitos Herralle, että kaikki tehtävät saatiin hoidettua ja muutamassa paikassa jopa tuntui siltä kuin olisi saanut jotain hyvääkin aikaiseksi. Avioliittoleirin asiat valkenivat hienosti ja tuntui kuin kaikki muutkin olisivat olleet tyytyväisiä. Työryhmä ja vastuunkantaja tiimi oli aivan loistava ja oli ilo päästä tähän porukkaan mukaan. Naistenpäivien esitykset ja todistukset saatiin ajoissa valmiiksi ja tuntui kuin olisimme onnistuneet puhuttelemaan edes jotain ihmisiä. Tuntuu hyvältä olla Herran työssä ja kun saa nähdä asioiden valmilmistuvan tulee tyytyväisyys siihen miten välillä on onnitunut venymään ja on ollut pakotettu rukoilemaan Jumalaa ottamaan tilanteen haltuun.

Kevään odototusta ja avioliittoleirejä odotellessa.

 

Avioliittoleiri Parisuhteen palikat 2012

 

Permanent link to this article: https://www.lahetystyo.com/2012/03/06/rankka-ja-kiireinen-viikonloppu-takana/