Lisää kiireistä arkea ja viikonloppuja… takanapäin!

Ensimmäinen vapaapäivä melkein neljään viikkoon… tunuu hyvältä kun voi aamusta ottaa hieman rauhallisemmin. Nyt on ollut useamman viikonputki, että on ollut joka päivä opiskelua ja lähes joka ilta jotain muita menoja. Lisäksi kaikki viikonloput on ollut täynnä kursseja ja leirejä tai harrastuksia. Tänä viikonloppuna tuli kuitenkin vapaa sunnuntai.

Parisuhdeleiriä miettimässä

Parisuhdeleiriä miettimässä

Opiskelemassa lähetysluokassa, Markus, Mari ja Pia

Opiskelemassa lähetysluokassa, Markus, Mari ja Pia

Tapahtumia joita mahtunut kuluneisiin viikkoihin… Kotiväenpäivät Ryttylässä. Tapahtuma, jonne on kutusuttu lähetystyössä olevien tai lähetystyöhön lähdössä olevien omaisia, ja tarjota mahdollisuus keskusteluun ja toisten perheen jäsenten kohtaamiseen jotka ovat samassa tilanteessa.

Kansanlähetystyksen avioliitto leirin suunnittelupäivät,

Lehdistötilaisuuden alkua odotellessa Mahdollisuus muutokseen suurjuhlassa Helsingissä 16.3.2012

Lehdistötilaisuuden alkua odotellessa Mahdollisuus muutokseen suurjuhlassa Helsingissä 16.3.2012

Naistenpäivät, Kehitysyhteistyö ja lähetystyöpäivät, KLK-koulutuspäivä Helsingissä, ja toki muutama jalkapallo turnauskin mahtunut mukaan. Sitten kun vielä otetaan muutama pakollinen flunssapäivä lapsille niin johan siinä on viikonloput iloisesti kuluneet.

Lisäksi saimme viettää 10 vuotishääpäiväämme Helsingin jäähallissa 16.3.2012 Mahdollisuus Muutokseen suurjuhlassa. Saimme olla mukana myös antamassa oman todistuksemme.

Nyt onneksi on tulossa muutama viikko hieman rauhallisempaa menoa. Tosin harrastukset ja normaali ohjelma jatkuu, mutta viikonloput hiljenevät muutamaksi viikoksi.

 

Perheen esittely Ryttylässä

Esittäytyminen lähetyspäivällä.

Permanent link to this article: https://www.lahetystyo.com/2012/03/18/lisaa-kiireista-arkea-ja-viikonloppuja-takanapain/