Mokkapalat vai suklaaruutuja… kiirettä pitää.

Mokkapalat

Mokkapalat / Suklaaruudut

Vaikka eletään kiireistä lähetystyöhön valmistautumisen aikaa niin aina silloin tällöin täytyy myös levätä ja rentoutua. Nyt sunnuntaina se oli vihdoin mahdollista kaikkien varattujen viikonloppujen jälkeen. Sunnuntain iloksi sain siis ruvettua tekemään taas mokkapaloja tai oikeastaan suklaa ruutuja sillä olemme suosiolla jättäneet niistä kahvin pois koska ketään ei meillä kahvia juo tai sen erityisemmin siitä nauti. (Tiedoksi mahdollisille vieraille, että teillä on välillä vaara joutua keittämään itse omat kahvit jos haluatte, että niistä tulee juotavaksi kelpaavaa. 😉 )

Ohjeen pohjana on käytetty kotivinkin (3/2012) reseptiä, jota on hieman mukailtu oman maun mukaan.

En ota mitään vastuuta lopputuloksesta tai muista vahingoista mitä tämän reseptin noudattaminen aiheuttaa… Meillä tämä on toiminut erityisen hyvin! 🙂

Kokkaaminen on muutenkin minulle rentouttavaa toimintaa, joten voi olla että reseptejä tulee joskus lisääkin… mutta katsotaan nyt.

Jatkossa reseptit löytyvät omalta reseptisivulta..

Resepti

Pohja

5 munaa

4 1/2 dl sokeria

2 dl vettä

150-200g margariinia tai voita

4 dl vehdäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

3 rkl kaakaojauhetta

Kuorrutus

3 1/2 dl tomusokeria

1 rkl kaakaojauhetta

4 rkl sulatettua margariinia tai voita

3-4 rkl vettä

Tarkemmat valmistusohjeet mokkapaloille reseptisivulta

Toivottavasti onnistui ja maistui. Mikäli kokeilit reseptiä niin laitathan siitä viestiä kommentti osioon alapuolelle…

Permanent link to this article: https://www.lahetystyo.com/2012/03/19/mokkapalat-vai-suklaaruutuja/