wapun odostus mennyt sairastaessa..

Vappu odotus ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Meillä on koko perhe sairastellut edellisen viikon ja lopulta sairastuimme vielä itse Pian kanssa. Sunnuntai oli ensimmäinen terve päivä koko porukalta. Toisaalta on ollut mukava olla vain paikallaan kun ei ole muuhun pystynyt. Samaan aikaan kuitenkin omatunto soimaa, sillä jouduimme perumaan osallistumisen

Vappumunkit

Vappumunkit

parisuhderisteilylle, jossa meidän piti olla mukana luennoimmassa. Olimme odottaneet tapahtumaa todella paljon. Eikä vähiten siksi, että olisimme päässeet sinne kahdestaan ilman lapsia :). Näin kuitenkin valitettavasti pääsi käymään. Uskomme, että tapahtuma oli kuitenkin hyvä sinne osallistuneille vaikka emme olleet siellä itse säätämässä… Ehkä jopa parempi.

Tosin on ollut pitkä aika siitä kun meillä olisi koko porukka ollut näin tehokkaasti sairaana ja vielä samaan aikaan, mutta samalla kun on seurannut kuitenkin uutisia maailmaltaniin omat pienet sairaudet eivät tunnu niin kovin pahoilta.

Nyt vappuaattona pitäisi taas jaksaa ruveta kokkailemaan ja tekemään vappuruokaa. Aamusta olemme aloittaneet jo munkkien tekemisen.

Vappu sää näyttää hyvältä ja uskotaan, että sairaudet on nyt voitettu useamman päivän levolla. Ehkä tästä on hyvä aloittaa vaellus kohti kesää.

Loppuun vielä muutama hajatelma ja rukous aihe tai oikeastaan muitutus rukoilla vainottujen kristittyjen puolesta.

 

Ja vielä se hajatelma

[important]

“Mitä tekisit tänään jos tietäisit, että et voisi epäonnistua?”

“-No, nyt mene ja tee se!”

[/important]

 

Permanent link to this article: https://www.lahetystyo.com/2012/04/30/wapun-odostus-mennyt-sairastaessa/