Regian ja Pian vierailu tulevalla lähetysasemalla…

Vierailu SAT7: lla

Toukokuussa kävin Regian kanssa tutustumassa paikanpäällä Nikosiassa SAT7 toimistoon ja henkilökuntaan, sekä lasten tulevaan kouluun. Toimisto sijaitsee ihan Nikosian keskustassa, ja siellä työskentelee ihmisiä lähes 20 eri maasta. Sain nähdä käytännössä ohjelmien editointia, grafiikan tekoa, sekä viestintäpuolen toimintaa. Pääsin myös juttelemaan Iranista kotoisin olevan Nikun kanssa, joka luotsaa parhaillaan Limassolin studiossa tehtäviä nuorten ohjelmia, jotka näkyvät SAT7 PARS kanavallla. Hän kutsui minut myös paikanpäälle ohjelman tekoon Limassoliin, mutta sitä joudun odottelemaan viellä reilut puolivuotta… Jokatapauksessa oli upeaa nähdä käytännössä TV kanavan toimintaa ja sitä, kuinka valtavan määrän uskosta osattomia ihmisiä ohjelmat tavoittavat joka päivä! Medialla on todella valtaa…

Itseäni ilahdutti myös se, että kaupungissa ja erityisesti Turkin puolella vaikuttaa useita eri ihmisoikeusjärjestöjä. Myös kirkot tuntuvat tekevän aktiivisesti tavoittavaa ja etsivää työtä erityisesti prostituoitujen ja laittomien maahanmuuttajien, sekä ihmiskaupan uhrien parissa. Näissä projekteissa riittää varmasti työsarkaa myös itselleni.

Myös Regialla oli omat jännityksen kohteensa kun kävimme tutustumassa American Academyssä. Koulussa opiskelee lapsia 3 vuotiaista 18 vuotiaisiin, ja kansalaisuuksia on lukuisia. Opetuskielenä on englanti, ja vieraina kielinä tullaan opiskelemaan kreikkaa ja ranskaa. Eli vielä suuremmat kielihaasteet odottavat lapsia kuin meitä aikuisia! Oma mietintäni kun keskittyy lähinnä siihen, kumman kielen opiskelusta on enemmän hyötyä lähetystyön kannalta, kreikan vai arabian?.

Itse Nikosia vaikutti vilkkaalta ja kansainväliseltä kaupungilta. Renen tuleva esimies esitteli meille kaupunkia ja eri asuinalueita, joten pääsimme jo näkemään sitäkin, millaiseen maisemaan tulemme muuttamaan. Regia tuntui surevan luonnon ja vihreyden puutetta, mutta eipä niitä voi odottaa kaupungilta, jossa lämpötila nousee kesäisin 45 asteeseen.

-Pia-

Permanent link to this article: https://www.lahetystyo.com/2012/06/09/regian-ja-pian-vierailu-tulevalla-lahetysasemalla/