Uusi nimikkoseurakuntasopimus ja vähän muitakin kuulumisia!

Kiitos rukouksista ja mieluisista päätöksistä. Tulevaisuudessa olemme myös Turun Mikaelinseurakunnan nimikkolähettejä. Olemme on todella iloisia tästä päätöksestä.

Lähtökiireet eivät ota hellittääkseen. Seurakunnissa ja tilaisuuksissa kiertäminen jatkuu kiivaana aina lähtöpäiväämme, 20.12.2012 asti. Olemme viimeaikoina kiertäneet runsaasti pohjanmaata, mutta pian suuntamme jälleen Turun suuntaan

Lähtöömme on enään 28 päivää. Emme ole vieläkään onnistuneet löytämään asuntoa, joten sen voisi rohkeasti ottaa rukousaiheeksi, että perheellemme sopiva asunto löytyisi ajoissa. Sat7 on ollut aktiivisesti meihin yhteydessä asunnon suhteen ja etsinyt paikanpäällä meille sopivaa asuntoa, joten ihmiset toimivat asian eteen.

Pakkaaminen myös etenee aikataulussa ja tavarat olisi tarkoitus saada matkaan viimeistään joulukuun ensimmäisellä viikolla, jotta ne saapuisivat perille suunnilleen samaan aikaan meidän kanssamme. Tosin olisi hyvä tietää osoite mihin tavarat toimitetaan ennen lähtöä… 🙂 Pia on ollut erityisen tehokas pakkaamaan tavaroitamme ja erityisesti lasten. Tuntuu kuin jokapäivä kaapeissa olisi vähemmän vaatteita ja leluja.

 

 

Permanent link to this article: https://www.lahetystyo.com/2012/11/22/uusi-nimikkoseurakuntasopimus-ja-vahan-muitakin-kuulumisia/