Hieman kuulumisia ja töiden alkua…

Hei Kaikille,

Hiljalleen ollaan saatu tosiaan kotia laitettua kasaan ja lapset ovat, jollain tavoilla tottuneet uuteen rytmiin, mikä täällä Kyproksella odotti. Joka aamu ollaan siis herätty kello 06.00 jotta ehditään ajoissa kouluun. Kouluun jossa lapset vasta ymmärtävät vain muutaman sanan, mutta alkaa kuitenkin kokonaisuus heille jo avautumaan miten asiat toimivat uudessa koulussa.

Kuollut torakka

Mistä tietää, että on aika pestä pyykkiä? “Siinä vaiheessa kun pyykkikorin vierästä löytyy kuollut torakka.”

Itse olen myös päässyt aloittelemaan töitä viime viikolla. Olin töissä torstaina ja perjantaina ja ensi viikosta pitäisi sitten yrittää ollakkin jo täyttä päivää. Se on kyllä etu päästä kohteeseen, jossa omalle kohdalle työn aloittaminen ei vaadi kielikoulua. On tuntunut niin pitkältä tämä odotus päästä tekemään tätä työtä, lähetystyötä, että olisi todella vaikea malttaa opiskella kieltä sen vaatimalla huolellisuudella, kun ajatukset ovat koko ajan jo tulevissa tehtävissä. Tämä toki vaihtelee henkilöittäin, mutta itselläni on näin. Odottaa tekemistä niin innoissaan ja kun valmistautuminen on kuitenkin kestänyt jo vuosia ennen tänne pääsyä, että on mukava aloittaa vihdoin se työ mitä varten tänne on lähetetty.

Pitää jälleen kiittää kaikkia, jotka olette muistaneet meitä rukouksin ja tukeneet meidän työtämme. Ilman teitä tämä ei ollisi mahdollista.

Sat-7 on myös ollut omia haasteita, mm. Libanonin studioissa tuli suuret vesivahingot kaatosateiden aikana ja sieltä ei ole mahdollista lähettää suoria lähetyksiä, ennen kuin viat on saatu korjattua. (Lue koko juttu englanniksi, linkki aukeaa uuteen ikkunaan) Mutta tulee niitä voittojakin välillä kun saa tällaista katsoja palautetta:

Katselija Libanonista:
[pullquote align=”left|center|right” textalign=”left|center|right” width=”30%”]SAT-7 on auttanut minua kasvamaan uskossa, ja Jumala on pelastanut minut varmalta kuolemalta. Rukoilkaa asiakkaideni puolesta, jotta he oppisiva tuntemaan Jeesuksen SAT-7 ohjelmien kautta.![/pullquote]

 

From a viewer in Lebanon:
“SAT-7 has helped me grow in faith, and God saved me from inevitable death! Pray for my customers to grow in knowledge of Jesus Christ through SAT-7.”

 

Olen myös yrittänyt pitää hieman kirjaa mitä kaikea tässä viimeisen kolmen viikon aikana on tapahtunut täällä. Eli jos joku harkitsee lähtöä ulkomaille niin ainakin seuraavat asia tulisi tehdä…

  • Hankkia asunto
  • Kalustaa asunto
  • Hankkia auto
  • Hankkia vakuutus
  • Olla sairastumatta
  • Hankkia pankkitili
  • Hankkia oleskelulupa
  • löytää lapsille koulu
  • Hankkia kouluvaatteet
  • Etsiä sopivat harrastukset lapsille
  • Oppia paras reitti kauppaa, töihin, kouluun
  • Hankkia pääsy internettiin
  • Hankkia lämmitys öljy
  • Saada sähkösopimus
  • Tehdä vesisopimus
  • jne. Lista tuntuu jotenkin loputtomalta, mutta hiljalleen alkaa asiat olla siis reilassa.

Jos muuttaminen oli vaikeaa suomessa niin kyllä se on melko hurjaa ulkomaille lähdettäessä. Kaikkeen tekemiseen pitää lisäksi varata reilusti aikaa miellään päivä tai pari ylimääräistä jotta sen saa valmiiksi asti. Ja yleensä kaikki pitää tehdä paikan päällä jossain virastossa tai toimistolla, eli netin itsepalvelu hommat voi kyllä unohtaa täysin. 🙂 Vaikka on ollut raskasta niin täytyy myöntää, että nyt kun töiden alku konkretisoituu niin ja tulee jatkuvasti lähemmäksi niin aivan eri tavalla sitä jaksaa virastoissakin juoksemista.

Leikkiouistossa

Rafaela ja Rebecca leikkipuistossa

 

Kakku

Syntymä-, Nimipäivä ja yleinen onnittelu päivä muutamalle ihmiselle SAT-7 toimistolla.

Permanent link to this article: https://www.lahetystyo.com/2013/01/20/hieman-kuulumisia-ja-toiden-alkua/

2 comments

    • Vuokko Vänskä on 20/01/2013 at 14:22

    Mukava kuulla, että olette päässeet elämän alkuun siellä. Olen menossa SAT-7 toimistolle Kairoon ensi viikolla ja teen sielä juttuja. Terveyttä ja voimia koko perheelle!

    1. Siunasta myös sinun matkaasi varten.

      terveisin,
      rene

Comments have been disabled.