Puolivälin talo hanke etenee

Kulunut viikko on ollut ihan mahtavan tapahtumarikas ihmiskaupan vastaisen työn osalta. Erään saksalaisen ystäväni neuvoista vaarin ottaneena olen viettänyt paljon aikaa rukouksessa kuluneen kuukauden aikana, ja tämän viikon aikana olen saanut nähdä miten Jumala vie ja johdattaa askel askeleelta.

Uhrien tarpeet ovat moninaisia, eikä läheskään kaikkiin pystytä vastaamaan.  Itse olen tuntenut suurta avuttomuutta erään uhrin kanssa joka hautoo itsemurhaa, eikä asiaa auta se että resurssit auttamiseen ovat rajalliset. Siksi ajatus kristillisestä puolivälin talosta on jatkuvasti vahvistunut, ja viimeiset pari kuukautta olen kartoittanut mahdollisuuksia sen perustamiseen. Haastatellut ihmisiä jotka jakavat saman vision, etsinyt mahdollisia yhteistyökumppaneita, miettinyt varainkeruuta, tehnyt alkusuunnitelmia paperille.

Kun lähdin liikkeelle hahmotelmani kanssa, tuntui että kaikki kaatuu päälle. Ihmiset joille ensimmäisenä esitin ajatuksen tyrmäsivät sen lähes täysin. Talo olisi kuulemma tarpeellinen, mutta aivan liian hankala ja raskas projekti toteuttaa. Kaikki keinot saada mukaan lisää vapaaehtoisia tai hankkia lisää rahaa oli kuulemma jo kokeiltu, ja kaikki  yritykset  epäonnistuneet. Välillä olen jo itsekkin miettinyt ettei tässä ole mitään järkeä taistella jo valmiiksi hävityksi julistettua taistelua, mutta visio ei ole jättänyt minua rauhaan.

Mutta Jumala voi avata myös mahdottomilta tuntuvia ovia. Viime viikolla minuun otti yhteyttä Cyprus Stop Trafficking organisaation johtaja. Hän oli kuullut ideastani, ja tahtoi keskustella lisää. Kyseinen järjestö on halukas yhteistyöhön talon aikaansaamiseksi. Vaikka olin innoissani tapaamisesta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista, jäin miettimään keskustelun jälkeen sitä, kuinka pitkälle olen valmis tinkimään talon “virallisesta” kristillisyydestä, sillä CST ei ole kristillinen toimija. Asiaa rukoillessani ja miettiessäni sain toisen kontaktin eräältä tapaamaltani ihmiseltä. Sen pohjilta löysin itseni tänään istumasta Limassolista, kristillisen Wellspring järjestön kohtaamispaikasta. Tämä kristitty naisryhmä jakaa saman vision tarpeesta saada ihmiskaupan / prostituution uhreille puolivälintalo, sekä myös erillinen emergency center. Ajatus talosta oli syttynyt heille kuluneen kuukauden aikana, ja koimme kaikki isona johdatuksena sen että juuri nyt ilmestyin heidän puheilleen.

Tuntuu että Jumala on nyt kokoamassa ja saattamassa yhteen meitä jotka koemme saaneemme kutsun viedä tätä asiaa eteenpäin. Itse olen ihmeissäni siitä, kuinka nopeasti kaikki on alkanut mennä eteenpäin. Pari kuukautta sitten tunsin kourallisen naisia jotka toimivat ihmiskaupan vastaisessa työssä, nyt yhtäkkiä olen keskellä erilaisia NGO ryhmittymiä, joiden välille yritän rakentaa toimivaa yhteistyötä talon aikaansaamiseksi.

Kuitenkin kaikki työ on vielä tekemättä, mutta eikös hyvin suunniteltu ole puoliksi tehty ;-)?  Jokatapauksessa pyytäisin taas rukoustukea tähän kaikkeen: siihen että Jumala kokoaisi oikeanlaisen tiimin, että saisin viisautta työskennellä oikeiden ihmisten kanssa, että pääsisin alkuun nettisivuistoissa, kirkkokierroksissa, ja niiden ympärille kiertyvässä varainkeruussa jotka tällä erää ovat minun työstössäni, ja jotka kaikki liittyvät paitsi yleisesti ihmiskaupan vastaiseen työhön täällä, myös kiinteästi toivottavasti tulevaisuudessa perustettavaan puolivälin taloon. Tiedän saman minkä kaikki muutkin, eli sen että toteutuakseen hanke vaatii rahaa, rahaa ja taas rahaa. Sen hankkiminen ei ole helppoa, jotkut täällä sanovat että se on mahdotonta, mutta mikä on ihmisille mahdotonta, on Jumalalle mahdollista…

Kaiken keskellä voi vain ihmetellä miten Herra johdattaa, askel askeleelta. Miten vuosia sitten rukouksessa saamani näky prostituoitujen auttamisesta on jo toteutunut siinä työssä mitä nyt teen, ja miten se koko ajan elää ja voimistuu tässä hetkessä. Ja samalla pitää nöyrästi todeta, että jos tämä hanke on liian iso, jos se onkin vain omasta lihastani syntynyt, niin kuolkoon rauhassa pois.  Mutta siis kiitollisena otan vastaan kaiken mahdollisen rukouksen tähän työhön liittyen.

 

Permanent link to this article: https://www.lahetystyo.com/2013/10/31/puolivalin-talo-hanke-etenee/

2 comments

    • Mari on 04/11/2013 at 19:05

    Rukouksin mukana. Voimia ja siunausta työhön ja koko perheelle! – Mari

    • Hannele ilola on 10/11/2013 at 17:41

    Heippa. Mihin osoitteeseen voin laittaa joulukirjeen teille? Siunausta. Muistan rukouksin. Hannele

Comments have been disabled.