Ihmiskaupan vastainen verkosto Suomeen, Day Care Center Nicosiaan…

Viimeiset viikot ovat olleet täällä Kyproksella ja Suomen päässä varsin tapahtumarikkaita ihmiskaupan vastaisen työn osalta.

25.tammikuuta osallistuin Suomessa Suomen Evankelisen Allianssin organisoimaan ihmiskaupan vastaisen verkoston perustamiskokoukseen. Oli mahtavaa huomata että myös Suomessa on aktivoiduttu näiden asioiden ääreen, ja että paikalla kokouksessa oli lähes 30 asiaan sitoutunutta ihmistä.Puheenjohtja Jari Sippola ja sihteeri Maria Roimaa

Verkoston puheenjohtajaksi valitun Jari Sippolan sanoja lainaten, verkostossa eri toimijat tekevät yhteistyötä ihmiskauppaa ehkäisevän kamppailun tehostamiseksi, uhrien auttamiseksi sekä ihmiskauppatietoisuuden ja vastuullisuuden lisäämiseksi Suomessa. Verkosto tekee myös yhteistyötä viranomaisten, päättäjien ja muiden kansalaisjärjestöjen kanssa sekä luo yhteyksiä kansainvälisiin verkostoihin.

Kuvassa verkoston puheenjohtaja Jari Sippola ja sihteeri Maria Roimaa.

 

Täällä Kyproksella puolestaan uhrien auttamistyö on jatkunut normaaliin tapaan. Viime viikolla toimin lastenhoitajan roolissa, ja se vahvisti entisestään käsitystäni siitä, että olisi tarpeellista saada perustettua puolivälin talon lisäksi erityinen Day Care Center, johon naiset voisivat tuoda lapsensa, kun he itse ovat oikeudenkäynneissä, töitä etsimässä, tai tarvitsevat vain aikaa itselleen. Samalla paikka toimisi myös kohtaamis-ja koulutuspaikkana naisille itselleen.  Ideointi tämänkin asian tiimoilta on jo pitkällä, ja tilat hakusessa. Muistakaa siis rukouksin myös tätä projektia!

 

Permanent link to this article: https://www.lahetystyo.com/2014/02/06/ihmiskaupan-vastainen-verkosto-suomeen-day-care-center-nicosiaan/