«

»

Mar 18

Print this Post

Huoneisto löytynyt puolivälin talolle

Eilen kokoonnuimme taas Limassolissa miettimään ja juhlistamaan puolivälin talo hanketta.

Juhlaan oli eilen syytä, sillä torstaina löysimme vihdoin huoneiston, joka soveltuu erinomaisen hyvin ihmiskaupan uhrien siirtymäkodiksi, eli puolivälin taloksemme. Sijainti on erinomainen, ja huoneisto itsessään varsin kodikas.

Perjantaina myös Wellspringin johtokunta näytti vihreää valoa lopulliselle “uskon hypyllemme”. Uskon hypylle siitä syystä, että vaikka kaikki on nyt viimeisen päälle mietitty ja huoneistokin löydetty, puuttuu meiltä vielä vapaaehtoisia, jotka olisivat valmiita kantamaan vastuuta työskentelemällä konkreettisesti talossa naisten tukena. Tällä hetkellä meitä on vain kolme naista, jotka olemme sitoutuneet olemaan talossa säännöllisesti. Tämä tuottaa luonnollisesti ongelmia, sillä jos joku sairastuu, on meillä välittömästi ongelmia paikata työvuorot. Vapaaehtoisten työntekijöiden löytäminen onkin nyt akuutti rukousaihe!

 

Muuten hanke on edennyt uskomattoman hyvin. Tuntuu hurjalta että kaikki on tapahtunut näin lyhyessä ajassa, ja että olemme onnistuneet luomaan hankkeen ympärille tiiviin ja hyvin toimivan tiimin. Myös ulkopuolista apua on tullut muodossa jos toisessa. Esimerkiksi viime viikolla sain kontaktin erääseen turvallisuusasioiden parissa työskentelevään mieheen, joka lupasi tehdä meille riskianalyysin täysin ilmaiseksi! Isommissa käsissä siis tuntuu tämä hanke liikkuvan tällä hetkellä.

halfway meeting

 

Permanent link to this article: http://www.lahetystyo.com/2014/03/18/huoneisto-loytynyt-puolivalin-talolle/

Jätä kommentti!