Nuorille puhuttava pornosta ja prostituutiosta!

Syys-ja lokakuu ovat taas vilahtaneet ohitse nopeammin kuin on ehtinyt huomata!
Lokakuun 2-12.pvä kului omalta osaltani Suomessa, jossa olin puhumassa seksiperäisestä ihmiskaupasta useissa eri tilaisuuksissa. Itseäni on hämmästyttänyt se, kuinka vähän Suomessa asiasta lopulta puhutaan, ja kuinka moni ihminen suhtautuu asiaan, etenkin seksin ostamiseen todella kiivaasti, vaikka he eivät ole juurikaan tutustuneet asiaan syvemmin. Erityisen ikävää oli huomata kouluvierailujen aikana, että jo yhdeksäsluokkalaisilla pojilla on usein se käsitys, että naiset myyvät itseään vapaaehtoisesti, ja että heitä voi oikeutetusti kutsua huoriksi. Yleistä tuntui olevan myös käsitys, että prostituutio on Suomessa laitonta, mikä on väärä käsitys sekin. Siksi rukoukseni onkin, että myös Suomessa herättäisiin puhumaan ja keskustelemaan näistä asioista, niin kirkoissa kuin sekulaarilla puolella. Erityisesti haluan rukoilla että Suomessa herättäisiin huomaamaan se, kuinka tärkeää olisi puhua näistä asioista, pornosta ja prostituutiosta, sekä ylipäätään ihmisen arvosta etenkin yläasteikäisille nuorille. Työ on tehtävä silloin kun sillä voi vielä vaikuttaa johonkin…

loista vapautta lahti

Permanent link to this article: https://www.lahetystyo.com/2014/10/30/nuorille-puhuttava-pornosta-ja-prostituutiosta/

2 comments

    • Erkki on 06/04/2015 at 18:54

    Pia Rendic on nostanut esille tärkeän asian. Tärkeää faktaa ja lisämateriaalia englanninkielellä löytyy osoitteista: http://www.fightthenewdrug.org sekä http://www.thepinkcross.org sekä http://www.shelleylubben.com

    • Erkki on 06/04/2015 at 18:59

    Pia Rendic on nostanut esille todella tärkeän asian. Lisää faktaa englanninkielellä löytyy osoitteista: http://www.fightthenewdrug.org
    http://www.shelleylubben.com sekä http://www.thepinkcross.org

Comments have been disabled.