Artikkeleja sanomalehtiin ja puhujamatkoja saarella: Paikalliset ihmiset tehtävä tietoisiksi seksiperäisestä ihmiskaupasta!

puhe

Vielä vuosi sitten toivoin ja rukoilin että Jumala avaisi väylän tehdä Kyproslaiset sekä Kyproksella asuvat ulkomaalaiset tietoisiksi seksiperäisestä ihmiskaupasta. Nyt Jumala tuntuu avanneen nämä ovet, sillä pyyntöjä puhumaan tulee tasaiseen tahtiin, ja ovet ovat avautumassa myös paikallisiin medioihin.

Viime viikolla sain olla puhumassa seksiperäisestä ihmiskaupasta erityisesti Kyproksen kontekstissa 50 päiselle, kansainväliselle naisjoukolle. Osa tiesi ennestään jotain ihmiskaupasta, mutta valtaosalle kuulijoita tämä oli ensi kosketus aiheeseen. Osa koki erityisen järkyttävänä sen, että seksiperäistä ihmiskauppaa tapahtuu niin paljon Kyproksella, naisten omien asuinalueiden välittömässä läheisyydessä. Tilaisuus venyi huomattavasti suunniteltua pidemmäksi, ja saimme naisten joukosta muutaman lisätukijan työllemme.

Myös edellinen puhujamatkani oli hedelmällinen. Kansainvälisessä seurakunnassa Pafosilla istui kuulijoiden joukossa paikallisen sanomalehden, Paphos Postin omistaja. Kyseinen nainen oli myös hämmentynyt ja huolissaan Kyproksen ihmiskauppatilanteesta, ja pyysi minua kirjoittamaan lehteen ihmisiä herättelevän artikkelin kyseisestä aiheesta. Kuluvan viikon “toimistopäivät” kuluvatkin nyt tehokkaasti tuon tehtävän parissa.

Isoja kiitosaiheita nämä molemmat!

 

Permanent link to this article: https://www.lahetystyo.com/2015/01/19/artikkeleja-sanomalehtiin-ja-puhujamatkoja-saarella-paikalliset-ihmiset-tehtava-tietoisiksi-seksiperaisesta-ihmiskaupasta/