Viime keskiviikko iltana suuntasimme jälleen Nikosian Vanhan kaupungin kaduille ja kujille. Juuri ennen lähtöä rukoilin kotona, ja sain selkeän kehoituksen käydä ostamassa mukaamme 10 ruusua. Kukkakaupan pihalle kurvatessamme mietin, mitä järkeä on ostaa kymmentä ruusua, kun viime viikkoina olemme nähneet yökerhojen ulkopuolella parhaimmillaan viisi naista taukoa pitämässä. Kassalla vielä totesin Lauralle, että ainahan voin ottaa loput ruusut oman keittiömme pöytää kaunistamaan.
Kun sitten suuntasimme yökerhojen edustoille, alkoivat myös ruusut huveta. Kohtasimme enemmän naisia kuin muina iltoina yhteensä. Mielenkiintoisinta on se, että tapasimme yhteensä 11 naista, mutta heistä yksi kieltäytyi vastaanottamasta ruusua! Näin ollen jokaiselle kymmenelle ruusulle löytyi vastaanottaja, ja erityisiin rukouksiimme jäi tuo yksi ruususta kieltäytyjä. Naiset olivat pääosin itä-euroopasta, ja heistä jokainen oli ihmeissään ja hämmennyksissä siitä, että halusimme antaa heille ruusun ilmaiseksi. Ehkä vielä suurempaa hämmennystä aiheutti syymme, se että halusimme ruusujen kautta siunata naisia, lahjoittaa jotakin kaunista mielestämme monella tapaa kauniille naisille.
Laura “ruusutyttönä”.
Piikkikoroissaan, nahkahameissaan, sätkä suupielissään ja mahdollisia asiakkaita jo vastaanottaneina nuo naiset eivät välttämättä itse kokeneet olevansa kauniita, mutta ehkä ruusut välittävät heille edes jotain siitä kauneudesta, jota löytyy meistä jokaisesta.
